Viime viikolla käsittelimme blogissa valkohäntäpeuran tietä Atlantin yli Minnesotasta Suomen toiseksi tärkeimmäksi riistaeläimeksi. Tällä kertaa käydään läpi yleisimmät jahtimuodot ja onnistumisen edellytykset.

Valkohäntäpeuran metsästys voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri ”alalajiin”. Ajojahtiin, kyttäämiseen ja hiivintämetsästykseen. Peuraa voidaan myös houkutella ja kutsua erilaisilla pilleillä, mutta tämä jahtimuoto ei ole valitettavasti vielä saanut järin suurta jalansijaa Suomessa.

Peuraa ajatetaan yleensä mäyräkoiralla, sillä laki kieltää vielä hirvieläimen ajattamisen koiralla, jonka säkä ylittää 28cm rajan. Tähän on tosin tulossa muutos, joten lähitulevaisuudessa ainakin dreeverit pääsevät peurajahtiin mukaan.

Ajojahdit ovat yleensä seuruejahteja, mutta passimiehiä ei ainakaan pienimpien mäkien ajattamisessa välttämättä kovin montaa tarvita. Homma onnistuu siis tarvittaessa pienelläkin porukalla. Suurempiin metsiin lasketaan usein useampiakin koiria ja varsinkin tällöin passimiehen täytyy pysyä jatkuvasti skarppina, kuului haukku kaukaa tai läheltä. Peurat tulevat nimittäin usein metsästä kiireettömästi omia aikojaan, säikyttyään lähestyvää koiraa tai passipaikkaansa etsivää metsästäjää.

Koiralla on peurajahdissa lähes järjestään tutkapanta. GPS-panta on Etelä-Suomeen erinomainen valinta, sillä kantama on käytännössä rajaton ja yhteydet ovat lähes kaikkialla riittävän hyvät. Tutkaohjelma tekee myös passissa istumisesta mielekkäämpää, kun ajon etenemistä pystyy seuraamaan puhelimen tai tabletin ruudulta.

Toinen seuruejahdissa erinomainen sähkövimpain on Vhf-radiopuhelin. Hyvät kommunikaatioyhteydet mahdollistavat jahdin jouhevan etenemisen ja passissakin on paljon mielekkäämpää istua, kun tietää missä mennään. Lisäksi turvallisuus paranee, kun passimiehillä on mahdollisuus olla toisiinsa yhteydessä.

Asevalinta on lähes järjestään kivääri, vaikka haulikon täyteiselläkin saa peuraa lain mukaan ampua. Hyvä kaliiperivalinta on esimerkiksi perinteinen .308 Win tai 6,5×55 SE.

Jos ase on pelkästään ajojahtikäytössä, optiikan minimisuurennoksen tulisi olla mahdollisimman pieni. Paras valinta onkin yleensä punapistetähtäin tai esimerkiksi 1-6x suurentava ”hirvensurma”. Suuremmallakin toki pärjää, mutta 6x suurennoksesta alkava ”lintuputki” voi nopeissa tilanteissa olla pahimmillaan käyttökelvoton.

Hyvä valinta yleistähtäimeksi peurapyssyn päälle onkin esimerkiksi hyvällä punapisteellä varustettu 2,5-15×56. Tällainen tähtäin toimii erinomaisesti niin kytiksellä, kuin ajojahdissakin.

Ajojahti on tehokas jahtimuoto käytännössä koko kauden ajan. Peuraa saa metsästää ajattamalla 29.9-31.1.

Alkukaudesta ja ennen lumien tuloa erittäin tehokas metsästysmuoto on hiipiminen. Peurat laiduntavat heinämailla, sängellä ja riistapelloilla. Kun ruokaa on joka puolella saatavilla, eivät ruokintapaikat vielä vedä peuroja erityisen hyvin puoleensa. Hiipiminen on todennäköisesti haastavin tässä uutiskirjeessä käsiteltävistä jahtimuodoista, mutta on se onnistuessaan myös äärimmäisen palkitsevaa.

Ensimmäisten epäonnistumisten ei pidä antaa lannistaa, sillä tässä lajissa harjoitus todella tekee mestarin. Peurojen käytöstä oppii ajan mittaa lukemaan ja etenemisreitit sekä potentiaaliset ampumapaikat oppii hahmottamaan mielessään. Kokeneinkaan hiipijä ei onnistu 100% kerroista, vaan aina jää parannettavaa. Hiipiminen on tuottoisinta silloin, kun peurat ovat ruokailemassa; aikaisin aamulla ja iltahämärässä. Kiikaritähtäimen tulee olla hyvin hämärämetsästykseen soveltuva ja mielellään varustettu valopisteellä. Erinomainen kiikarivaihtoehto on taas peuramiehen jokapaikanhöylänäkin tunnettu 2,5-15×56 kiikaritähtäin. Vaatteiden tulisi olla kahisemattomat ja kenkien mukavat kävellä, sillä kilometrejä niille tulee peuroja etsiessä väkisinkin. Ampumamatkat voivat olla ruokintapaikalta kyttäämiseen tottuneelle suhteellisen pitkiä, mutta 200-300m matkakaan ei ballistiikkaan perehtyneelle kovin kummoinen haaste ole, kunhan ampumaetäisyys on tarkalleen tiedossa. Usein matkan pystyy mittaamaan puhelimessa olevan koiratutkasovelluksen avulla, mutta keskellä kiintopisteetöntä peltoa ruokailevaan peuraan etäisyyttä ei näin saada. Tällaisessa tilanteessa kätevästi taskussa kulkeva etäisyysmittari on erinomainen apu! Matkan mittaaminen käy muutamassa sekunnissa, eikä matkaa tarvitse sen kummemmin arpoa. Ampumapäätös on tehtävä omien kykyjen, kaluston ja olosuhteiden mukaan, eikä ampumatta jätettyä laukausta tarvitse koskaan katua.

Koska metsästys ei tapahdu kopista ja matkat voivat olla pitkiäkin, on kunnollisesta ampumatuesta suuri apu. Bipodit, eli hihnalenkin nastaan tai Weaver-kiskoon kiinnittyvät etujalat eivät ole tähän hommaan paras valinta. Heinämaalla, tai sänkipellossa on lähes poikkeuksetta ruohoja, heiniä tms. joihin makuulta ammuttu luoti voi osua ja muuttaa suuntaansa. Koska betonista valetun ”kohdistuspöydän” mukana kuljettaminen ei kovin realistista ole, lienee toiseksi tukevin vaihtoehto Primoksen Trigger Stick. Tätä ampumatukea löytyy niin matalaa tai korkeaa; yksi-, kaksi- tai kolmijalkaista mallia. Varsinkin korkean malliselta kolmijalalta saa erinomaisen ampumatuen niin istualtaan, kuin seisaaltaankin. Ampumatuki on mainio lisävaruste myös ajojahdeissa ja hirvitouhuissa.

Viimeinen ja varmasti yleisin metsästysmuoto on kyttääminen. Alkukaudesta kytiksellä kannattaa istua pellon reunassa, mutta myös ruokintapaikalle saattaa peura eksyä. Nuolukivi lisää ruokintapaikan suosiota varsinkin alkukaudesta. Kun lumi tulee maahan, alkavat peurat tosissaan hyödyntää ruokintoja. Parhailla paikoilla saattaa samalla ruokinnalla käydä illan ja yön aikana kymmeniä eri peuroja. Kyttääminen onkin varsinkin lumisen maan ja täyden kuun aikaan erittäin tehokas metsästysmuoto. Tällöin hyvällä kiikaritähtäimellä näkee ampua läpi yön. Kytisjahdissa heti kiväärin jälkeen tärkein varuste on hämärämetsästykseen soveltuva kiikaritähtäin. Kokoluokka on tällöin yleensä 3-12×56 tai 2,5-15×56. Kiikarissa on hyvä olla valopiste, jonka saa säädettyä tarpeeksi himmeäksi, jotta sitä voidaan käyttää sokaistumatta hämärässä. Jos valopiste on niin kirkas, että sen näkeminen vie pimeänäön pitkäksi aikaa, menettää se merkityksensä ja muuttuu haitalliseksi. Hyvät, suurilla etulinsseillä varustetut katselukiikarit ovat myös erittäin hyödylliset kytiskopissa. Jo keskihintaiset katselukiikarit pesevät yleensä kalleimmankin kiikaritähtäimen piirtokyvyn hämärässä mennen tullen.

Kun hämärä koittaa, rupeaa peuroja usein tulemaan ruokinnalle tungokseksi saakka. Peura saattaa juosta 50-100m hyvänkin keuhko-osuman jälkeen, ja hämärässä leimahtava suuliekki vie pimeänäön hetkeksi täysin. Kun peurat pelästyvät laukausta ja juoksevat eri suuntiin, ei ampuja usein tiedä mitä eläintä on ampunut ja mistä lähtee ruhoa etsimään. Äänenvaimennin käytännössä poistaa suuliekin, joten tämä ongelma on helposti ratkaistu. Lisäksi äänenvaimennin mm. parantaa tarkkuutta, poistaa rekyyliä ja nimensä mukaisesti vaimentaa ääntä. Kannattaa siis tosissaan harkita vaimentimen hankkimista, ellei sitä ennestään löydy!