Valkohäntäpeuran Lyhyt Historia

Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) on Suomeen kolmekymmentäluvulla istutettu hirvieläin. Suomen peurakanta on peräisin Pohjois-Amerikasta, Minnesotan osavaltiosta. Aiemmin Suomesta Amerikkaan lähteneet siirtolaiset halusivat antaa vanhalle kotimaalleen lahjaksi uuden riistaeläimen. Minnesotan siirtolaiset perustivat vuonna 1932 peurakomitean, jonka tehtävänä oli tuoda tämä Amerikassa niin yleinen ja suurta arvostusta nauttiva riistaeläin Suomalaistenkin metsästäjien ulottuville. Asiat lähtivät rullaamaan, kun Suomen Metsästäjäliitto (silloin Suomen Yleinen Metsästäjäliitto), lupautui ottamaan lahjan vastaan.

Tänä päivänä ajatus uuden hirvieläinlajin istuttamisesta maailman toista puolen keräisi eittämättä melkoista vastustusta, mutta kolmekymmenluvulla asioita on katsottu toisesta perspektiivistä. Metsäpeura oli ammuttu Suomesta käytännössä sukupuuttoon ja hirvelläkin näytti olevan väistämättä edessään sama kohtalo. Metsäkauriskaan ei ollut aloittanut Suomen ”uudelleenvalloitustaan” vielä. Elämä oli nykystandardeilla yksinkertaista ja niukkaa, eikä ajatus ylimääräisestä lihasta kuulostanut varmasti ollenkaan huonolta.

Peurakomitealle kesti pari vuotta kerätä rahoitus kuljetusta varten ja hoitaa muut käytännön järjestelyt. Syksyllä 1934 komitea oli saanut kasaan kahdeksan peuranvasaa, joista puolet oli uroksia ja puolet naaraita. Yksi urosvasa kuoli tapaturmaisesti jo ennen laivaan pääsyä. Olot laivassakaan eivät olleet luonnosta pyydystetyille peuranvasoille suotuisat ja kaksi uroksista menehtyi matkan aikana. Kun laiva syyskuussa saapui Helsinkiin, oli viimeinenkin uros niin huonossa kunnossa, että se täytyi kantaa laivasta.

Suomessa Kauppaneuvos Haarla otti peuran kotouttamisen sydämenasiakseen ja peurat siirrettiin Vesilahteen, Haarlan omistaman Laukon kartanon maille rakennettuun aitaukseen. Aitaus oli kooltaan peräti 3,5 hehtaaria ja aidat olivat kolme metriä korkeat. Aitauksen paikka oli valikoitu tarkoin, aitojen sisäpuolelta löytyi niittyä, metsää, järven rantaa ja suota. Uuteen kotiinsa päästyään peurat alkoivat kasvaa ja voimistua. Ensimmäisiä peuroja hoidettiin lähes kuin lemmikkieläimiä. Vasat saivat nimikseen Uros, Tilda, Jenny, Fanni ja Soki. Vuonna 1937 syntyivät ensimmäiset ”kotoperäiset” vasat. Maaliskuussa 1938 aidan päälle kaatui puu ja peurat pääsivät karkaamaan. Naaraat saatiin kiinni, mutta uros pysyi karkuteillä. Lopulta myös naaraat ja vasat päädyttiin vapauttamaan.

 

Peurakanta lähti kasvamaan hitaasti, mutta varmasti. Kannan sisäsiittoisuus aiheutti kuitenkin huolta, pohjautuihan maamme koko peurakanta vain yhden uroksen geeneihin. Vuonna 1948 Suomeen tuotiin Metsästäjäliiton aloitteesta vielä kolme urosta ja kolme naarasta. Aiemmasta viisastuneena peurat siirrettiin Atlantin yli lentäen. Matkat menivätkin hyvin, mutta muutaman kuukauden jälkeen kaksi uroksista sairastui ja lopulta kuoli. Jäljelle jääneet kolme naarasta ja yksi uros laskettiin vapauteen. Joidenkin lähteiden mukaan vapautetut peurat eivät kuitenkaan selvinneet seuraavasta talvesta, joten jälkimmäisen istutuksen onnistumisesta ei ole varmuutta. On siis varsin mahdollista, että koko Suomen peurakanta on yhden uroksen jälkeläisiä.

Kun peuranmetsästys 1960-luvun alkupuolella aloitettiin, arvioitiin kannan olevan noin 1000 yksilöä. Alkuvuosina lupia myönnettiin vain muutamia kymmeniä, eikä metsästys juuri hidastanut kannan kasvua. 60-luvun lopulla kannan arvioitiin olevan noin 5000 yksilöä. Vuonna 2018 Valkohäntäpeura on hirven jälkeen Suomen toiseksi tärkein riistaeläin ja kanta on joidenkin arvioiden mukaan lähes 100 000 yksilöä. Peura on yleisin Satakunnan-, Varsinais-Suomen-, Uudenmaan- ja Etelä- sekä Pohjois-Hämeen riistahoitopiirien alueella. Muualla maassa esiintyy pienempiä paikallisia kantoja. Valkohäntäpeura on myös Pirkanmaan maakunnan nimikkoeläin. Vuosittaiset peurasaaliit ovat viime vuosina olleet n. 23 000 yksilön.